Tanja Kirjoitan minulle tärkeistä asioista

Nuorisovaltuuston oikeudet

 

Nuorisovaltuuston kuuleminen

Nuorisovaltuuston tärkein tehtävä on toimia oman kaupunkinsa/kuntansa nuorten edunvalvojana. Monet nuorisovaltuustot ovat saaneet puhe- ja läsnäolo-oikeudet kunnan/kaupungin lautakuntiin sekä kunnan/kaupunginvaltuustoon. Lisäksi he saattavat tehdä eri toimielimille aloitteita ja kannanottoja.

Kuuntelemmeko riittävästi nuorisovaltuustoa ja antaneet heille oikeuksia tulla kuulluksi riittävästi. Voisimmeko antaa heille oikeuden olla läsnä puhe-oikeudella lautakunnissa ja valtuustossa? Kysymmekö nuorisovaltuuston mielipidettä tärkeisiin asioihin?

Ei riitä, että ryhmät saavat halutessaan pyytää nuorisovaltuuston edustajan kuulemaan oman ryhmänsä kannanottoja, vaan että kunta ottaisi enemmän myös nuorten mielipidettä huomioon miettimällä vaikutuskanavien avaamista enemmän varsinkin talousarviota laadittaessa jatkossa.

Meillä ei tunnu kaikki valtuutetut edes tietävän ketä nuorisovaltuustoon kuuluu ja kuka on puheenjohtaja. Kokouksissa ei ole myönnetty läsnäolo-oikeutta ja valtuustoseminaariin on päästetty. Hyvin nihkeästi on nuorisovaltuuston kuuleminen lähtenyt käyntiin.

Yritin omalta osaltani auttaa asiaa ottamalla asian esille kunnassamme ja viemällä asiaa eteenpäin. Miten nuorisovaltuustot muualla toimivat?

Toivottavasti nuorisovaltuusto ottaa oikeudet vastaan. :)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat